1 "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani. 2 Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.
3 Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni? 4 Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle. 5 Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.
6 Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut. 7 Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo. 8 Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno. 9 Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa. 10 Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne. 11 Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi. 12 Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä. 13 Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen, 14 minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'. 15 Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella? 16 Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa."