1 Job vastasi ja sanoi:
2 Minun puheeni on vielä murheellinen, ja minun voimani on heikko huokausteni tähden. 3 Jospa minä tietäisin, kuinka minä hänen löytäisin, ja tulisin hänen istuimensa tykö! 4 Ja asettaisin oikeuden hänen eteensä, ja täyttäisi suuni perustuksilla, 5 Tietäisin, mitä hän vastais minua, ja ymmärtäisin, mitä hän minulle sanova olis. 6 Riiteleekö hän suurella voimalla minun kanssani? Ei, vaan itse antaa minulle voimaa. 7 Sillä minä vakuuteni osoittaisin hänen edessänsä, ja pääsisin ijäti vapaaksi siitä, joka minun tuomitsee.
8 Mutta jos minä kohdastansa käyn, niin ei hän ole siellä; jos minä menen takaperin, niin en minä häntä havaitse. 9 Jos hän on vasemmalla puolella, niin en minä häntä käsitä; jos hän kätkee itsensä oikialle puolelle, niin en minä häntä näe. 10 Mutta hän tuntee minun tieni; koetelkaan minua, niin minä löydetään niinkuin kulta; 11 Sillä minä panen jalkani hänen askeleillensa, pidän hänen tiensä, ja en poikkee siitä. 12 Ja en poikkee hänen huultensa käskyistä, ja kätken hänen suunsa sanat, niinkuin minun tapani on. 13 Hän on itse ainoa, kuka estää häntä? hän tekee, mitä hän tahtoo. 14 Sillä hän täyttää aivoitukseni minusta; ja tainkaltaisia on paljo hänen tykönänsä. 15 Sentähden olen minä hämmästynyt hänen edessänsä, ja koska minä sen ymmärrän, niin minä pelkään häntä. 16 Ja Jumala on tehnyt minun sydämeni pehmiäksi, ja Kaikkivaltias on minun peljättänyt. 17 Sillä pimeys ei luovu minusta, ja synkeys ei kätketä minulta.
1 Siksi ei Kaikkivaltiaalta ole ajat salatut? ja ne, jotka hänen tuntevat, ei näe hänen päiviänsä? 2 He siirtävät rajan, he ryöväävät lauman ja ruokkivat sen' 3 He ajavat orpoin aasit pois, ja ottavat leskein härjät pantiksi. 4 Köyhäin täytyy tiellä paeta heitä, ja siviät maan päällä lymyttävät itsensä. 5 Katso, niinkuin metsä-aasit korvessa, lähtevät he ulos ja samoovat varhain saaliin perään: korvessa on jokaiselle heistä ruokaa, niin myös nuorukaisille. 6 He niittävät pellolla hänen tulonsa, ja poimivat ja hakevat jumalattoman viinamäessä. 7 Alastoman antavat he maata ilman vaatetta ja peittämättä pakkasessa. 8 Vuorten vuotamisesta tulevat he märäksi; ja ettei heillä yhtään turvaa ole, turvaavat he mäkiin. 9 He repivät orvot nisistä, ja panttaavat köyhän. 10 Alastoman antavat he käydä verhotta, ja ottavat isoovaiselta jalalliset pois. 11 He pusertavat öljyä huonettensa vaiheella, ja janoovat viinaa kuurnitessa. 12 He saattavat kansan kaupungissa huokaamaan, ja tapettuin sielut huutamaan: ja ei Jumala heitä rankaise.
13 Sentähden ovat he vilpistyneet valkeudesta, ja ei tunne sen tietä, ja ei palaja sen poluille. 14 Murhaaja nousee varhain ja tappaa köyhän ja tarvitsevan, ja on yöllä niinkuin varas. 15 Salavuoteisen silmät vartioitsevat hämärää, ja sanoo: ei minua yksikään silmä näe; ja luulee itsensä peitetyksi. 16 Pimeässä hän kaivaa itsensä huoneisiin, jotka he päivällä ovat itsellensä merkinneet, ja ei tahdo tietää valkeutta. 17 Sillä vaikka aamu heille tulis, on se heille niinkuin pimeys; sillä hän tuntee pimeyden kauhistuksen.
18 Hän on keviä veden päällä, heidän osansa pitää kirotun oleman maalla; ja ei hän katso viinamäkien tietä. 19 Helvetti ottaa syntiset pois niinkuin pouta, ja niinkuin kuivuus kuluttaa lumisen veden. 20 Laupius pitää unhottaman hänen, madot syövät hänen makeutensa, ei häntä pidä muistettaman; hän pitää särjettämän niinkuin lahopuu.
21 Hän on saattanut murheelliseksi hedelmättömän, joka ei synnytä, ja ei tehnyt leskelle mitään hyvää. 22 Ja on vetänyt voimalliset allensa väellänsä; koska hän seisoo, ei pidä hänen tietämän elämästänsä. 23 Hän tekee itsellensä levon, johon hän luottaa, ja hänen silmänsä katsovat heidän teitänsä. 24 He ovat vähän aikaa korotetut, vaan he tulevat tyhjään, ja kukistetaan, ja saavat lopun niinkuin kaikki kappaleet, ja niinkuin oas tähkäpäästä, lyödään he pois. 25 Eikö se niin ole? kuka nuhtelee minua valhetteliaksi, ja minun sanani tyhjäksi tekee?